Tässä oli pieni tauko kun en todellakaan jaksanut kirjoittaa.

Joonaksen kuoleman jälkeen Marja tunsi välillä kipua vatsassaan, ehkä koska koko perheen oli syötävä pilaantunutta ruokaa. Sen syy taisi olla siinä, ettei kukaan jaksanut käydä torilla. (Tai sitten minä en jaksanut.)

No ainakin Marja jaksoi olla oma itsensä, mutta eikö kukaan ajattellut tuon pojan ikää? Lastensängyt oli siirretty pois tieltä porstuaan, jossa niiden asukit nyt huusivat täyttä kurkkua. Marja alunperin ehdotti sitä, kuulemma "ettei tarvitse elää niin ahtaasti" mutta siinä taisi olla taka-ajatuksiakin.

Huonoina hetkinä Samuel jaksoi aina piristää äitiään, vaikka se yleensä tapahtuikin ulkohuussin takana. Kamala, miten isolta Marjan pää näyttää...

Marja huomasi olevansa jälleen tavallista isokokoisempi. Tällä kertaa hän ajatteli lasta ja vaivalloista lastenhoitoa enemmän sitä, kuka oli lapsen isä. Oliko se se nuori vaaleatukkainen poika vai Joonas? en taida itsekään tietää, en muista.

Olihan sitä sointuisaa perhe-elämääkin, mutta eräänä yönä kaikki meni pieleen. "Aaron, mitä sinä täällä teet?!" Marja parkaisi nähdessään etäisesti tutun hahmon pihamaallaan. "Tulin tervehtimään, katsomaan sinua, ja ajattelin jos me voitaisiin vähän..." Aaron vastasi. "Miten sinä tulet vasta nyt? Minä olen kuule leski ja minulla on tuolla kolme nälkäistä lasta ja neljäs tuloillaan, ja sinä... sinä..." Marja kirkuu.

Siinä välissä, kun kukaan ei ollut katsomassa, Sean kasvoi lapseksi. Mitään juhlia ei tietenkään ollut.

Mutta sen onnellisen tapauksen aikana tapahtui myös jotain kamalaa. Marja itki Aaronin kokoontaipuneen ruumiin luona. "Olen tappanut hänet! Olen iskenyt hänet kuoliaaksi! Olen tappanut..." Marja huusi, eikä hänestä paljon muuta irti saatukaan, paitsi välillä hän sanoi jotain ilkeää Aaronista mutta purskahti samassa itkuun. Samuel heittäytyi ensimmäisen kerran elämässään kunnolla epärehelliseksi, ja pesi isänsä ruumiin, varasti vaatteet ja rahat (joista kertyi kokonaiset 19 000 vanhaa simoleonia) asetteli hiukset huolellisesti Aaronin päässä olevan ruhjeen peitoksi ja jätti ruumiin kirkolle. Aaron haudattiin myöhemmin katedraalin suojiin.

(Anteeksi että nämä kasvukuvat ovat aina tällaisia, että taapero on viety peilin eteen, mutta se johtui siitä, että Joonaksella, joka oli lapsista useimpien isä, oli ne pirulliset muokatut hiukset, jotka ovat taaperoilla pelkkä läpinäkyvä takaraivo, ja mitähän siitä keskiajalla sanottaisiin?) Sakari kasvoi taaperoksi, eikä ole varmaa, kumpi tuossa haisee, Sakari vai Samuel.

Marjasta tuli apaattinen, eikä hän noteerannut mitään, ei edes pöydän pintaa (tai seiniä) ja on ihme, että hänen nenänsä on edes noin kärkevä. Hän kävi usein majatalon alapuoleisessa ravintolassa tilaamassa "ihmevirran vettä hyppelipompulamaasta". Tarjoilija antoi hänelle tavallista, halpaa viiniä, mutta ei laskuttanut mitään, koska hänhän oli jo saanut vastineeksi mehevän juorun! Marja sai pysyvän hullun leiman. Ja kuka sitä olisikaan kiistänyt.

Synnytys sujui hullulta aika hyvin. Paitsi että hän oli niin apaattinen, että hän tuskin huomasi mitään... Mutta joka tapauksessa, pieni tyttö sai Marjalta ensimmäisen hymyn pitkiin aikoihin. Koska Marja ei sanonut mitään, Samuel otti tehtäväkseen ilmoittaa kirkolle, että lapsen nimi oli Sharlene.

Marja vei Sharlenea Joonaksen haudalle koko ajan, välittämättä siitä, oliko vauva erityisen haiseva tai nälkäinen. "Tuossa on isi... Sano hei isille.. Marja sanoi ja tyrkyttää vauvaa kohti kylmää, sammaleista kiveä ja se oli ilmeisen hädissään.

Kävi ilmi, että Sharlenella oli kauniit kullanväriset hiukset, mutta ne varmaan vaihtaisivat väriä kun hän vanhenisi. Sharlene alkoi tiedostaa asioita, ja vastustaa äänekkäästi jokapäiväistä retkeä sille kammotulle sammaleiselle hautakivelle. Hän jäi aina maahan istumaan, kun Marja poistui loukkaantuneena, mutta sitten Samuel otti Sharlenen syliinsä ja meni syöttämään vauvaa. Ihan koko ajan. Voi Sharlene-paran rakkoa.

Marjan sekavuus väheni siinä määrin, että hän nukkui enemmän ja sekoili vähemmän. Takapiha oli edelleen suosikki, niinkuin kaikessa muussakin.

Sean ja Sakari saivat uudet ... mitkäköhän nuo ovat, asut. Sakari näyttää ihan tyytyväiseltä, mutta Seanin mielestä asut ovat... jotakin. Hän taisi pitää pienestä rengaspanssariasustaan enemmän. No, se oli myyty, kun se alkoi ruostumaankin. Mutta eihän sitä ostajalle kerrottu...

Sitten pojat alkoivat leikkiä sotaa, ja nuoremman Sakarinhan täytyi olla se, joka sai ensimmäisenä kuvitteellisesta nuolesta. "Aaa", Sakari sanoi kuuliaisesti kuulostamatta yhtään kärsivältä, "Joudut vankilaan murhasta, aaa." Sean sanoi, että sodassa ei joudu vankilaan murhasta, koska se ei ole murhaamista, ja Sakari kysyi, että miksei se ole murhaamista, ja niinpä Sean hävisi keskustelun. Ja oli seuraava uhri. Niinpä niin.

Lopulta, pitkän aikuiselämänsä rikastamana (tai köyhdyttämänä) Marja siirtyi vanhuuteen. Hän sai kamalan housuasun ja hirveän oranssin takin. Ne eivät kylläkään näy tässä kuvassa.

Jo samana iltana lapset löysivät Marjan kuolleena takapihalta. Samuel päätteli, että se oli itsemurha, mutta ei halua tutkia äitinsä ruumista tarkemmin. Kaikki lapset olivat surun murtamia ja he huusivat koko ajan. Viikatemies näytti sen sijaan tyytyväiseltä.

Pääsipähän Marja sitten armaan miehensä viereen. Pitiköhän hän enemmän Joonaksesta kuin Aaronista...? "Sitä emme saa koskaan tietää", mietti elämälle kypsä pikku-Sakari. Mutta hän oli nyt onnellinen.

Seanilla oli oma tapansa protestoida äitinsä kuolemaa, ja se hankaloitti ihmisten kulkemista talossa. "Nukahtaisit edes pihalle pois muiden tieltä", Samuel mietti potkiessaan Seania hereille.

Nukahtamisiensa lomassa Sean kasvoi nuoreksi. Tavoitteeksi arpoutui sama kuin Samuelillakin, eli tieto. Mieltymyksiä... en muista.

Vähän ajan päästä Sharlenesta kasvoi hurmaava lasisilmäinen tyttö. Tuo nenä vain vähän arveluttaa. Vaaleat kulmakarvat mutta tumma tukka?

Samuelin ja muiden elämä saattoi olla rankkaa, muttei yhtä rankkaa kuin vanhan nallen, joka oltiin hetken erehdyksessä unohdettu lammelle.