Peli-innostus lähti samaan paikkaan kuin Mäkelänkin legacynkin, joten aloitin uuden, perinteisen keskiaikalegacyn, joka löytyy sivuilta kauniskoto.livejournal.com. Tämä ei ehkä jatku enää, jollen ole kiinnostunut.

Seitsemäs jakso. Ei mitään sanottavaa.

Taloon syttyi valtava tulipalo, kun Elisa taas yritti tehdä nälkäänsä ruokaa. Kukaan ei yrittänyt tehdä mitään, kaikki vain kiljuivat hädissään.

Niin monta perheenjäsentä oli tulen ympärillä kiljumassa, ettei kukaan pitänyt tarkkaa lukua siitä, kuka kiljui pelkkää kauhistusta ja kuka polttelua tai tuskaa. Ainakin Raija ja Mikael kuolivat tuleen, sanoivat.

Tulipalo syttyi juuri Frankien syntymäpäivänä, joten hänet nähtiin viimeisen kerran lapsena tulipalossa. Hänkin taisi kuolla siinä, kukaan ei ollut varma, eikä edes tuhkia löydetty.

Jonkin ajan jälkeen tulipalosta Elisan vatsaa alkoi kouristella pahasti. "Sattuuu! Nytkö se syntyy! Sattuu!" Elisa huusi. Henkiinjäänyt Mikaela herää huutoihin. "Elisa, mitä tapahtuu? Sattuuko sinuun? Tarvitsetko puoskaria?" hän kyseli.

Elisa synnytti kauniin pojan, Luukaksen. "Auh, se sattui aivan kuin olisin pusertanut ulos myllynkiven", Elisa ajatteli ääneen. "Saitko sinä myllynkiven?" ymmärtämätön Mikaela kysyi.

Elisa ei osannut hoitaa lapsia, ja hänen omatkin tarpeensa jäivät retuperälle. "Ole sinä vauva nyt hiljaa, pää särkee!" Elisa tiuski nälkää huutavalle lapselleen. "Hyvä että hän on noin äkäinen, tarvitsemme kaiken uskottavuuden että Luukas olisi muka Raijan lapsi", Samuel mietti itsekseen.

Elisa kävi useasti murehtimassa tyhjää alakertaa, jossa oli melkein pelkkää tuhkaa. "Tänne äiti ja veljet kuolivat... se oli minun syytäni, jos en olisi laittanut ruokaa niin...", Elisa tuskastui.

Eräänä iltana Mikaela tunsi kummaa nipistelyä itsessään ja otti ja kasvoi nuoreksi! Hieman kulmikasleukainen kaunotar haluaa paljon ystäviä ja tavoittelee suosiota.

Sydämellinen tyttö oli aivan äitinsä näköinen ja leikitti Luukasta kovasti. Hän sai Luukaksen usein hyvälle tuulelle ja rauhoitti tämän itkun minuuteissa. Eikä Elisa edes tullut kateelliseksi, kun Luukas nauraa kihersi aina vain Mikaelan jutuille ja huusi äitinsä sylissä.

Elisa näki usein painajaisia suuresta tulipalosta, ja näki äitinsä vajoavan tuleen uudestaan ja uudestaan. "Äiti, äiti, tule takaisin, enkö nää sinua enää koskaan", Elisa nyyhkytti kenenkään kuulematta.

Suru ja vastoinkäymiset muuttivat Samuelia, ja hänen kasvoiltaan löytyi paljon ryppyjä ja kuoppia, ja hänen äänensäkin oli väsymyksestä käheä. "Täytyy yrittää löytää miehet tyttärille... täytyy.." hän kähisi itsekseen.

Samuel meni jututtamaan simtownilaisen tavernan pitäjää, mutta mies ei paljoa kiinnostunut Samuelin tyttäristä, vaikka Samuel kuinka suostutteli ja yritti lahjoa hyvillä myötäjäisillä. "Ei sittenkään, tuollaista nenää en sukuuni halua!" Samuel mietti ja poistui tavernasta.

Samuel vajosi epätoivoon ja meni etsimään sopivaa sulhasehdokasta LUOSTARISTA. "Toivottavasti täällä on muitakin kuin nunnia", hän ajatteli itsekseen, "mutta täältä voisi löytyä mukava ja uskollinen mies...", Samuel jatkoi ajatteluaan.

Kaikkien naisten keskeltä löytyikin mies, joka ilmoitti olevansa mekaanisesti ja loogisesti lahjakas, hyvässä kunnossa, tuntevansa ruoanlaiton salat ja... Vähempikin olisi jo vakuuttanut Samuelin, ja hän kuunteli innostuneena. Kunnes hän huomasi...

...erikoisesti pukeutuneen, selvästi ulkomaalaisen ja rikkaan miehen, jonka Samuel uskoi voivansa harhauttaa, koska tällä ei todennäköisesti ollut käsitystä paikallisista yhteiskuntaluokista. "Taidatte olla uusi tässä maassa, no, minä kerron teille, että minulla on kaksi kaunista tytärtä jotka kummatkin toivovat pääsevänsä kaltaisenne miehen kanssa naimisiin, ja täällä perinteisiin kuuluu mennä naimisiin nopeasti, joten te varmaan olettekin kiinnostunut..." Samuel pajatti muka ystävällisesti, ja mies osoitti ymmärtävänsä ja olevansa kiinnostunut. Samuel sai mieheltä yhteystietoja, joihin voi lähettää kirjeen sopivaan aikaan.

"Mikaela, löysin erään rikkaan, ulkomaalaisen miehen joka olisi kiinnostunut menemään naimisiin kanssasi...", Samuel kertoo Mikaelalle. "Mikaelan? Miksei minun kanssani?" Elisa kysyy hämmennyksen ja katkeruuden sekaisella äänellä. "Koska en usko, että kukaan mies haluaisi häväistyn naisen", Samuel toteaa ilkeästi. "Isä, en minä ehkä halua sellaisen ulkomaalaisen kanssa naimisiin, ja eikö Luukaksen pitänyt olla äidin lapsi, joten anna Elisan yrittää", Mikael sovittelee kiltisti. "Hyvä on, hän saa itse katsoa kumman teistä haluaa", Samuel sanoo. Mitähän elämä tuo tytöille tullessaan?

Ei tästäkään mitään sanottavaa.

Viimein Samuel sai suurella rahalla ostettua keskustasta hienon talon, jossa oli suuri alakerta keittiöineen, uuneineen ja ruokapöytineen, sekä makuuhuone Raijalle ja Samuelille oma makuuhuone, yläkerta lapsille ja kokonaan erillinen rakennus peseytymiselle ja vessassakäynnille. Pihalla oli jopa hevoskärryt!

Raijalle tuli välillä niitä ennenaikaisia supistuksia, joita hän luuli vain vauvan potkuiksi. "Auh! Todellinen sotilas tästä.. au-au-au!"

Samuel kävi ostamassa puoskarilta joitain yrttejä, jotka voisivat auttaa Raijaa kivuissa. "Nämä olivat hyvin kalliita, toivottavasti ne toimivat.. Pitääköhän nämä laittaa teehen tai johonkin? Piru kun en kysynyt..." Samuel miettii itsekseen.

Jos yrtit jotain tekivät, ne aikaistivat synnytystä. "AAAH! AUTTAKAA!" Raija huusi tapansa mukaan, mutta hän ei huutanut niin paljon kuin yleensä, koska hän mietti, oliko soveliasta synnyttää ulkona. Raija synnytti pojan nimeltään Frank, vaikkakin kaikki kutsuivat häntä Frankieksi, ja tässä ei ole kuvaa hänestä. (Oikeasti vauvan nimi oli Frankie, mutta tajusin sen vasta liian myöhään)

Mikael ja Mikaela kasvoivat lapsiksi. Mikaela näytti hyvin nätiltä, mutta Mikaelin silmät ja olemattomat poskipäät näyttivät kerrassaan niin typeriltä, että Samuel pelkäsi pojan jäävän naimattomaksi moisen rumuuden takia.

Uuden talon ostoon oli uponnut sen verran rahaa, että Samuel etsi käsiinsä kiertokirjeen ja haki siitä ilmoitusta, jossa sanottaisiin jotain töistä. Loppujen lopuksi hän päätyi tuon samaisen viikkokirjeen kirjoittajaksi.

Frankie kasvoi veljensä näköiseksi aktiiviseksi taaperoksi, jonka luonnetta en muista.. Hänellä oli kehto alakerrassa, että vanhemmat pääsivät häntä nopeammin hoivaamaan.

Kasvamisten aikaa, kun Elisa kasvoi nuoreksi. Tämä nuori kaunokainen valaistui nautinnon etsimiseen, ja hänellä oli kaunis mekko, jossa oli pitkät hihat, sekä kauniit, kiharat mustat hiukset. Mistähän nekin ovat peräisin..

Elisa ohjasti heti hevoset kaupungille, nimittäin tuohon taustalla näkyvään rakennusten sommitelmaan, hän toivoi tapaavansa siellä ihmisiä, koska kenelläkään ei ollut aikaa hänelle, kun hän oli ollut lapsi.

Eräs Aaron - niminen nuorukainen kertoi Elisalle, että hän on erittäin kaunis ja hänen harmaat silmänsä heijastuivat taivaasta. Elisa oli imarreltu. "Nähdäänkö täällä sitten joskus?" Aaron kysyi ja lähti pois. Elisa tyrmistyi tuollaisesta äkkilähdöstä.

Elisa törmäsi matkalla kotiin pelottavaan vampyyriin, ja hän yritti puhua itsensä pois hankaluuksista. "Minä olen köyhyydessä kasvatettu, huono veri, hyvin huono veri, tuolla majatalon puolella on parempaa, mene sinne, siellä on hyviä naisia ja miehiä jotka ovat eläneet yltäkylläisyydessä, heillä on hyvää verta", Elisa paapatti hermostuksissaan. "Kerro jotain uutta", vampyyri sähähti ja avasi suunsa uhkaavasti. "E-eikun oikeasti!" Elisa sanoi nopeasti ja räpytteli silmiään, 'joista taivas heijastuu'.

Kuin ihmeen kaupalla Elisa sai kuin saikin vampyyrin puremaan jotakuta muuta kuin häntä itseään, ja hän luikki paikalta nopeasti pois haluamatta edes katsoa, mitä tapahtui. Muut simit vaikuttivat oudon välinpitämättömiltä verrattuna siihen, mitä vampyyri oikein teki.

Seuraavana päivänä Elisa lähti etsimään Aaronia, kun oli tähän korviaan myöten rakastunut. Etsimisessä menikin sitten hyvin kauan..

Lopulta Aaron löytyikin, ja hän suuteli Elisaa oikein innokkaasti. "Lopeta Aaron, kätesi menevät kielletyille alueille", Elisa torui. "Ei se haittaa.. olen rakastunut", Aaron kuiskasi, eikä itsekään tiennyt, oliko se totta.

Aaron johdatti Elisan majatalon yläkertaan, josta löytyi sopivasti kahden hengen sän... Hei - hetkinen!

Seis! SEIS!

"Aaron-kulta... mihin sinä menet?" Elisa kysyi avuttomana. "Minulla on vähän muita asioita hoidettavana." Aaron vastasi, aivan kuin hän ja Elisa olisivat juuri juoneet teetä. "Nähdäänkö me..." Elisa aloitti, mutta Aaron pamautti oven kiinni perässään.

Söikö Elisa sitten suruunsa vai jostain muista syistä, sitä ei kukaan tiennyt... "Voi Aaron, miten saatoit jättää minut niin, juuri kun olit minut pilannut?" Elisa nyyhkii itsekseen.

Pilannut, juuri niin. Elisa oli raskaana! "Tuossa iässä! Nyt et lähde mihinkään, nyt pysyt täällä, niin että voimme väittää lasta omakseni! Mitä sinä oikein ajattelit?" Raija huusi Elisalle. Elisa oli kauhuissaan. Olenko minä nyt yhtä paha kuin Marja-isoäiti, Elisa mietti järkyttyneenä.

Joonas-haamu saapui huutamaan siitä, että hänen ja Marjan sänkyä ei enää ollut, vaan tilalla oli jokin vaivainen pylvässänky.

Joonaskin ilmaisee tyytymättömyytensä Elisaan. "En minä tarkoittanut mitään, minä olin rakastunut!" Elisa puolustelee itseään, mutta turhaan. Joonas vainoaa häntä kauan.

Viides jakso. Ei mitään sanottavaa.

Raskaana ollessaan Raija söi paljon, mutta teki paljon kasvisruokaa. "Liha on liian rafkafta minulle", hän mongertaa Samuelille suu täpötäynnä salaattia. Samuel oli syvästi perehtynyt Raamatun saloihin eikä kuunnellut.

Vaikka elämä olikin rauhallista, Seania (tai hänen haamuaan) vaivasi jokin, eikä hän edes käynyt ruokavarastolla! Tyhjä ääni kaikui joka yö kivitalossa, mutta ei se ketään haitannut. Näistä simeistä oli tullut hyvin kummallisia, jos aaveetkaan eivät enää pelota.

Samuel korjasi satoa kasvimaalta, mutta se näytti jäävän hyvin mitättömäksi. "Ei näistä ruokaa saa.. pitää yrittää myydä", Samuel puhisi itsekseen. Suurin osa kasveista oli kuolleita, koska niitä ei ollut ehditty hoitaa. Niinpä rahaa sai vain vähän.

Matti kasvoi lyttynenäiseksi taaperoksi, jonka luonnetta en muista. Raija näytti iloiselta, kun vauva-ikä on ohi... mutta taaperot ovat vielä rasittavampia. Miten kukaan voi olla iloinen siitä syystä?

Raija alkoi synnyttää kasvimaalla, kun sadonkorjuu oli vielä kesken. "Aaargh! Matti oli paljon helpompi synnyttää! Aauh!!" Raija huusi, ja hänen äänensä jäi roikkumaan ilmaan, mutta peittyi pian Samuelin huutoihin. "Synnytä nyt! Se on sitten nopeammin ohi!" Samuel kiljui, aivan kuin Raija pystyisi säätelemään synnytyksen nopeutta.

Erityisen kivuliasta synnytystä seurasi pikkuinen Elisa-tyttö, jolla oli tummahko tukka ja harmaat silmät. "Kaunis tyttö", Raija sanoi hiljaa, mutta olisi mieluummin synnyttänyt pojan. Matti kun ei voisi periä taloa, se oli kunniakysymys, ja Raijan olisi pakko saada poika, koska muulloin Matin olisi jatkettava sukua, eikä poika tuntunut olevan siihen sopivaa ainestakaan.

Matti kasvoi pojaksi, jolla oli ikäiselleen pojalle pitkät hiukset. Nyt hänet voitaisiin lähettää samaan kouluun, jossa Samuel oli opiskellut lapsena. Sitten, kun hän osaisi lukea, hän voisi lukea raamattua tulevaa luostarielämäänsä varten. Matti oli hiljainen, eikä varmaan olisi sopiva jatkamaan sukuakaan. Onneksi hän ei ehkä jatkakaan...

Samuel lukitsi Raijan vahingossa ulos, mutta hän ehti hätiin. "Tämä oli minun virheeni, älä vie häntä, ethän?" Samuel pyysi, ja sai ihmeekseen Viikatemieheltä myöntävän vastauksen. "Oli tämä vähän minunkin virheeni", se rohisi selittämättömästi ja häipyi ja jätti Samuelin kummastelemaan.

"Kiitos tuhannesti, en tiennyt että Kuolemaa pystyisi ketään vastustamaan", Raija kiitti runollisesti. "Eikun minun syynihän se oli, sinun kuuluu vihata minua", Samuel vakuutti. "Ei, ei, se oli sinun virheesi, mutta sinun ansiotasi on myös, että minä pelastuin." Raija vastaa.

Raija oli taas raskaana, ja hän päätti syödä tarujen juustokakkua, joka toisi kuulemma kaksoset. "Jos ainakin toinen olisi poika..", hän mietti. Silloinhan se poika voisi periä talon Matin mennessä luostariin. Kakkulautanen hupeni hupenemistaan Raijan ahmiessa kakkua, joka oli hänen mielestään erityisen hyvää.

Olihan sitten Elisankin aika kasvaa taaperoksi, miten hänen silmänsä näyttivätkäänt noin itämaisilta? Raijakin näytti yllättyneeltä, vaikka häneltä ne silmät varmaan olivatkin. Elisankaan horoskooppia en muista, dementia iski jo.

Kun raskaus näkyi jo kunnolla, ei Raijalla ollut muuta puettavaa kuin typerät housut ja itämaalaistyyppinen kietaisupaita. "Nyt ei parane liikkua ulkona, ei todellakaan, hellan ja kehdon ääressä minä pysyn", Raija mietti häpeissään.

Matti toi koulusta jonkun erikoisen, nimittäin Sharlene-tädin! Ihme opit siellä luostarissa, kun eivät vanhenekaan, Matti mietti. Sharlenehan näytti ihan samalta kuin sinäkin päivänä, jolloin luostarista oltiin tultu häntä ja Sakaria hakemaan! Sharlene häipyikin melkein saman tien, päivittäiselle rukoukselle. Ihme oppeja sielläkin.

Mattikin siirtyi lukemaan Raamattua. "1. Joh. 4:2, Tästä te te tunnette Jumalan hengen..", Matti supisi lukiessaan.

Kesken rauhaisan kokkaustuokion Raija alkaa synnyttää. "IAAAAAGGHH! AUTTAKAA! SATTUU NIIN PAA-AA-AHH-AALLJOONNNGH! AUTTAKAAAA!" Raija huusi synnytyskipujen repiessä hänen vatsaansa. "Äiti, äiti, muista 1. Moos. 3:16, 'Naiselle hän sanoi: Minä teen suuriksi sinun raskautesi vaivat, ja kivulla sinä olet synnyttävä lapsesi.' - tämä on perisynnin syytä, ja me kärsimme sen, joten sinun ei kuulu valittaa!" Matti sanoi lukien raamattuaan. Raija kiljuisi mielellään Matillekin, mutta ei kivuiltaan ehtinyt.

Kaksoset! Hurmaava tyttö ja suloinen poika saivat nimikseen Mikael ja Mikaela. "Voi kun olet suloinen pikku perijä", Raija lepertelee Mikaelille, joka lepää hänen käsivarsillaan. Mikaela laskettiin tylysti maalattialle, kun ei ollut ketään ottamassa häntä vastaan. Matti luki yhä Raamattua.

Tyhjäraitin talo laajennettiin tällaiseksi, lapset saivat mennä yläkertaan, tai ainakin osa heistä, ja aikuiset jäivät alakertaan. Pihalla oli myös kana-aitaus, lasten huveiksi, mutta ei niistä perhe paljon hyötynyt.

Sitten oli Elisan vuoro kasvaa lapseksi, melko nätiksi sellaiseksi, mutta mistä nuo mustat hiukset tulivat? Vanhemmat olivat kummatkin ruskeaverikköjä, eikä kukaan isovanhemmistakaan tainnut olla mustatukkainen... Outo juttu, mutta ei Samuelilla ollut aikaa epäillä rakasta Raijaansa.

Yllättäen Mikaelkin kasvoi taaperoksi, ...  - pirullista, en muista hänenkään luonnettaan -  musta tukka, itämaalaistyyppiset silmät niinkuin siskollaan. "Oletpa suloinen pieni Mikael", Raija hyssyttää.

Ja se, että Mikael kasvoi, tarkoitti myös sitä, että Mikaela kasvoi - suloiseksi ruskeaveriköksi niinkuin äitinsä. "Toivottavasti sinulle löydetään hyvä mies", Raija miettii itsekseen.

Raija. Raskaana. Taas?! Mitä tämä oikein tarkoittaa? Viides lapsi tulossa, talo tulee ahtaaksi. "Kunpa ei vaan taas kaksosia...", Raija pohtii. "Nämäkin vievät hermoni."

"No niin, Mattiseni, nyt olet tarpeeksi vanha ja pääset jo luostariin", Samuel kehaisee Matin kasvettua nuoreksi. "Tätä olen odottanut koko ikäni, kautta 2. Kor. 7:11!" Matti riemuitsee. (Minulla ei ole sitten harmainta aavistustakaan, mikä tuo raamatun lainaus on...)

"Raija, olen huomannut, että tämän talon perustukset ovat uhkaavasti mätänemässä, ja kohta talo romahtaa altamme jos vielä tänne jäämme", Samuel kertoo Matin lähdön jälkeen. "Saatamme voida myydä tämän talon vielä jollekulle hyväuskoiselle", Raija miettii. Ja niin he lähtivät, ja muuttivat keskustaan.

Aargh. Vasta neljä (viidennen kuvat ovat valmiina) osaa tehtynä, ja olen jo näin pitkällä... En kamalasti ota kuvia, eikä pelini ole kamalan mielenkiintoista, mutta lupaan venyttää mielikuvitukseni äärimmilleen ja tehdä jatkossa pelistä mielenkiintoisempaa. Toivottavasti onnistun...

 

Nyt Samuel oli jo melkein naimaiässä, joten hän päätti etsiä itselleen puolisoa jo varhain. Samuel kutsui paikalle kiertelijänaisen, joka sai tienestinsä etsimällä aviottomille simeille puolisoita. "Haluaisin vastuullisen naisen, mutta hän ei saa olla mikään siveyden sipuli.. En halua talooni naista, joka vain siivoaa eikä ole ollenkaan puolisolleen mieliksi", Samuel toivoi ja latoi suuren osan perheen rahavaroista vanhuksen käteen.

"Tarkoitin ehkä hiukan nuorempaa... eihän tuo voi enää synnyttää lapsiakaan. Niin, en myöskään halua vaimoa, joka vain makaa vuoteessa sairaana päästämättä minua siihen!" Samuel hämmentyi kun ennustajaeukon kristallipallo toi paikalle vanhan naisen, joka valitti selkäänsä hyvin kuuluvasti. "Jospa kokeillaan uudelleen..."

Seuraavaksi vanhus toi paikalle HOUSUIHIN PUKEUTUNEEN LYHYTTUKKAISEN naisen, mutta koska Samuel oli epätoivoinen, hän päätti yrittää. Kai tuosta voisi saada hiukan siveämmän näköisen pienellä muokkauksella, hän mietti. Samuel pääsi hyvin pitkälle, mutta nainen häipyi tiehensä jättämättä itsestään mitään, jonka perusteella Samuel olisi voinut kirjoittaa hänelle.

"Ei, ei, ei ja vielä kerran ei! Hänelläkin on housut! Etkö sinä nyt vanha nainen tajua, että tuo ei ole siveellistä?" Samuel sadatteli ennustajalle. "Mutta sinähän sanoit, ettet halua..." vanhus aloitti. "Argh! Hae minulle nyt vain jokin nainen, joka voi saada lapsia ja on halukas menemään naimisiin kanssani ja joka ei pue housuja!" Samuel sanoi, painottaen jokaista kohtaa, joissa hän kertoi siitä, minkälaisen morsiamen hän halusi.

"Oletko nyt tyytyväinen? Tukkaa on ja hamekin, eikä ikää löydy paljon", eukko esitteli seuraavaa ehdokasta. "M-mutta hänellähän on liian lyhyt tukka, etkö näe, ja katso nyt tuota kaulaakin.." Samuel sanoi, mutta vanhus poistui, kun ei nuorelle miehelle näyttänyt mikään kelpaavan. "Minä yritän!" Samuel huusi avuttomana eukon perään, mutta ei. Joten hänen täytyi yrittää.

Nainen kuitenkin torjui äänekkäästi kaiken, mitä Samuel yritti. "Mitä sinä oikein puhut! Minä en aio harjoittaa mitään sopimatonta kenenkään kanssa, jollen ole sen kenen kanssa naimisissa!" Nainen kivahti. "No mutta miten sinä sitten pääset naimisiin?" Samuel kysyi. Naisen ilme kuitenkin puhui puolestaan, ja hänkin lähti pois. Samuel-raukka.

Kun torillakin kaikki naiset vain etoivat Samuelia, hän päätteli, että vika oli hänessä, eikä naisissa, ja hän joi vaivihkaa nestettä, jonka kerrottiin saavan sim kiinnostumaan vastakkaisesta sukupuolesta huolimatta sen vioista tai hyveistä. Juoma oli kai tarkoitettu niille, jotka tekivät syntiä eli pitivät omasta sukupuolestaan enemmän, mutta nyt Samuel joi sitä, vaikka ei hänellä ollutkaan sensuuntaisia ongelmia.

Kylältä löytyikin sitten kaunis neito, jonka nimi on erikoinen. "Raija... nimesi on yhtä kaunis kuin sinäkin, ja kauneudestasi minä sokaistun", Samuel kuiskasi Raijan korvaan romanttisesti ajatellen samalla, että onpas ruma ja outo nimi ja neidon oli pakko olla ulkomailta, eihän kukaan sellaista nimeä antaisi... Mutta Raijaan Samuelin kuiskauksen upposivat, ja hän lupasi kirjoittaa Samuelille, mutta vain kirjoittaa. Samuel pettyi vähän, mutta eikö se olekin alku, onhan?

Kyllä nyt olisi äidin kokkaustaidoille käyttöä.. Tulipaloja syttyi koko ajan, ja lopulta Samuel kielsi Seaniakaan tekemästä ruokaa tulella, eikä edes itse uskaltautunut siihen. "Mitä me tehdään, mitä me tehdään! Apua! Me kuollaan!" Sean huusi täyttä kurkkua. Samuel puolestaan hoki: "Märkiä riepuja, märkiä riepuja, märkiä riepuja, märkiä riepuja! Antakaa märkiä riepuja!" Seuraavat kuukaudet sitten nukuttiikin ilman kunnon lakanoita, välillä peittojakaan.

Samuel yritti kylvää jotain routaiseen maahan, mutta alkeellinen kuokka kohtasi vain kiviä, sitten kiviä, ja soraa, vielä kiviä. "Eihän tässä kasva mikään!" Samuel puuskahti, mutta silti jossain kevään vaiheessa erään lämpimän Uuden Maan(Amerikka) hedelmää alkoi versoa maasta.

Mutta sitten tapahtui taas jotain kamalaa. Eräs luostarin nainen tuli, ja haki Sakarin ja Sharlenen pois! Hän sanoi, että lapset eivät olleet käyneet vähään aikaan kirkon koulussa, ja jos täällä kasvatettiin heistä niin pakanallisia, vaikka he olivat koulussa olleet lahjakkaita, kirkko ottaisi lapset pois ja kasvattaisi heistä kunnon kristittyjä luostariin. He lähtivät isoveljiensä pyynnöistä mukisematta, "kohti parempaa elämää" mutta ei tainnut siitäkään tulla paljon parempaa elämää, kun heidät kahlittiin luostarin lastenkotiin ja sieltä tulevaisuudessa luostariin. Sakarille se ainakin merkitsi tilaisuuksien menettämistä, mutta tuskinpa Sharlenenkaan naittaminen olisi helppoa ollut.

Vaikka Samuel antoikin pikkusisarustensa lähteä, hän oli murheen murtama. "Miten saatoin antaa heidän olla menemättä kouluun! Jumala rankaisee minua jostakin, mitä pahaa olen tehnyt?!" Samuel huusi yksinäisyyttään. Sean ei osoittanut mitenkään menettäneensä jotain, mutta hänkin oli epätavallisen hiljainen, ja se oli vain yksi reitti, mitä kautta suru purkautui.

Ja yksi tapa, jolla Sean menetystään osoitti, oli syömättömyys. Pian viikatemies tulikin hakemaan Seanin sinne, jossa oli rauhaa ja ruokaa, mutta Seanin oli jätettävä ruumiinsa tälle puolelle. Voi Samuelia, hän ei ollut paikalla, mutta kun hän tuli kasvimaalta, hän kohtasi jotain kamalaa... Jotain, mitä kukaan ei halua kohdata.

Marja kävi kamalassa, pakanallisessa ja siveettömässä asussaan vilkaisemassa paikkoja tuonpuoleisesta, joka oli aika kummallista, kun hän vain tuli haudastaan ja katosi. Ehkä hän halusi vilkaista, olisiko hänen haudallaan uusia kukkia - ja lähteä pettyneenä pois. Tai sitten hän vain kävi katsomassa ilman parempaa syytä. Kuka tietää.

Ja sitten - eräänä päivänä - Samuel tajusi, että hän oli yksin. Täydellisen yksin, lukuunottamatta Raijaa jossain päin kaupunkia. Mutta talo oli hänen. Lampi oli hänen. Tavarat olivat hänen. Ja kaikkein tärkein; rahat olivat hänen. Samuel tiesi, että hänellä oli täysi valta, vaikkapa kuljetuttaa kaikki tavarat ja talo viimeistä lautaa myöten mereen, jos raha riittäisi, tai kaivaa äidin ruumis ylös. Sitä hän ei kylläkään tekisi, mutta ..

Ajatus vahvistui enemmän, kun Samuel kasvoi aikuiseksi. Aika hyvännäköinen, ei paha tietenkään... ja vapaa menemään naimisiin tai töihin! Samuel päätti kirjoittaa Raijalle, kun viime kirjeestä oli kulunut aikaa. Raija oli tuolloin lähettänyt hänelle lyhyet surunvalittelut pikkusisarusten ja Seanin puolesta, mutta sanonut lähtevänsä setänsä kanssa purjehtimaan. "Toivottavasti Raija on tullut takaisin", Samuel ajatteli.

Vastausta kirjeeseen odotellessaan Samuel purki pari seinää ja teki tuvasta tilavamman. Nyt se käsitti kaksi huonetta, ja ulkohuussi oli pihalla, mutta tilaa oli paljon enemmän kuin Samuelin lapsuudessa. Hän ei vieläkään uskaltanut tehdä ruokaa tulella, mutta voileivät eivät vaatineet tulta, joten Samuel söi pääasiassa niitä. Eräänä päivänä tuli Raijan vastaus, että hän voisi tulla Samuelin luokse heti seuraavalla laivalla, ja että he näkisivät ihan muutaman päivän sisällä. "Kaksi tahi kolme päivää", oli kirjeessä lukenut.

Samuel pyysi Raijaa vaimokseen heti siltä istumalta, kun he olivat syöneet vähän voileipää. "Raija, tuletko vaimokseni?" Samuel kysyi. "Voi mielelläni, setäni olisi naittanut minut yhdelle Uuden Maan uudisraivaajista, jos sinä et olisi juuri kysynyt tuota! Sinusta pidänkin enemmän. Haluaisin muuten nähdä makuuhuoneesikin.. kun olen nähnyt pelkän tämän porstuan.." Raija sanoi, viimeisen lauseen huomattavasti hiljempaa kuin kaksi edellistä.

Vaikka Samuelin epäonni kääntyikin yhtäkkiä onneen ja omaan vaimoon, Joonas-haamua, Samuelin isäpuolta, näytti vaivaavan jokin. Onkohan se Seanin kuolema vai joku menneen elämän muisto?

Ainakaan haamu ei häirinnyt Samuelia tai Raijaa, jotka nukkuivat hääyönsä jälkeen onnellisina. Huomasinkin, että he olivat neitsyitä tuohon yöhän saakka, Samuelilla ei ollut ollut kunnolla muita. Raija piti hyvin paljon Samuelin makuuhuoneesta, vaikka huomio kiinnittyikin sen jälkeen paljolti Samueliin.

Ja tulihan siitä jotakin seuraamuksia, kuten Raija kylpyyn mennessään huomasi. "Olen raskaana! Tuntuupas mukavalta... vaikka tulen olemaan ehkä aika painava. Jaksaakohan Samuel enää nostaa minua? Entä kestääkö sänky? - olivat Raijan ensimmäisiä ajatuksia raskaudesta. Hän pukeutui jostain syystä siniseen housupyjamaan, mutta ei se pyjamana haittaakaan, kunhan ei kuljeta housuissa pitkin tienvarsia.

Mitäh? Synnytys tuli paaljon paljon pikemmin kuin Raija luuli! P-poika oli .. MATTI LEPPÄNEN! Hänellä oli äitinsä sukunimi! Ah tätä häpeää! Matti täytyy lähettää luostariin kun hän on nuori! "En minä tätä näin pian odottanut", Raija nieleksi, "Eihän se edes sattunut niin paljon kuin luulin.." vaikka hän juuri olikin kiljunut niin, että talo oli soinut, ja pelästyttänyt leikkivät lapset tieltä sekä varikset pesistään.

Pariskunta otti tästä oppia. Vihkivala vannottiin kasvimaalla. "Tahdon", Raija sanoi hätäisesti, mutta Samuel tahtoi väen väkisin käydä läpi kaiken, mitä vihkivalassa puhutaan, ja vielä sen vastustamiskohdankin, vaikka ketään ei ollut vastustamassa... Mutta lopulta Raijasta tuli Raija Kingsley, ja tulevista lapsista tulisi Samuelintyttäriä- ja poikia.